Joulusiivous

Joulun ei tarvitse olla stressin, kiireen ja riidan aikaa. Joulusiivous rasittaa usein joulunpyhien lähestyessä ja aiheuttaa kinaa. Jos siivous ei ole koko perheen suosikkipuuhaa, voi joulusiivouksen suorittaa tehokkaasti ja rennosti. Onnistunut joulusiivous onnistuu helposti. Joulun tunnelman luominen Suuri riita joulusiivouksesta ei luo jouluista tunnelmaa. Joulusiivous kannattaakin aloittaa miettimällä sitä, mikä on tärkeää. Perheenjäsenten vastaukset voivat erota paljonkin toisistaan. Yksi saattaa nauttia eniten ruuasta, toinen siististä ja koristellusta kodista ja kolmas seurasta. Kompromissien tekeminen kannattaa. Kaikkien kantaessa oman kortensa perheen jouluiseen kekoon, voi jokainen viettää juuri sellaista joulua kuin haluaa. Joulun odotuksista keskusteleminen kannattaa, vaikka perhe olisi viettänyt vuosia yhteisiä jouluja. Voi olla, että joku ei ole saanut ääntään kuuluviin. Joulusiivouksen suunnittelu Siivouksessa kannattaa keskittyä niihin huoneisiin, joissa vietetään eniten aikaa...

Lue lisää

Siivous ja sisustaminen allergiakodissa

Allergisen kodin siivoaminen ja kodinhoito ei ole aina yhtä yksinkertaista kuin muiden tilojen siivoaminen. Allergisen kodin siivoamisessa on huomioitava monia asioita, joista tärkein on siivouksen säännöllisyys. Toinen yhtä tärkeä asia on se, että käyttää allergiseen kotiin sopivia puhdistusaineita. Siivous olisi hyvä tehdä viikoittain, jotta esimerkiksi huoneistossa oleva pölyn määrä ei pääsisi kasvamaan liian suureksi. Siivouksella ei välttämättä haluta pyrkiä pölyttömään kotiin, esimerkiksi silloin, jos halutaan siedättää allergikkoa pölylle. Allergisen kodin siivoaminen helpottuu muutaman siivousvinkin avulla, jotka helpottavat siivouksen ja kotitöiden suunnittelua. Siivousvinkit Allergiakodin siivoamissa on huomioitava useita eri tekijöitä. Allergikon siivousvinkit auttavat hahmottamaan tilannetta. Sisustus kannattaa suunnitella siten, että koti on mahdollisimman helppo siivota. Allergian vuoksi ei tarvitse tinkiä tyylistä tai mukavuudesta. Kotona käytettävät materiaalit ja varsinkin sisustustekstiilit kannattaa valita...

Lue lisää

Aikaa kestävät sisustustrendit

Ohimenevät sisustustrendit ovat usein kauteen sopivia hetkellisiä huvituksia. Sisustustrendejä voikin miettiä myös kestävyyden ja vastuullisuuden näkökulmasta. Kuinka kestäviä hankintoja haluaa tehdä kotiinsa, vai haluaako vaihtaa sisustusta trendien mukaan ja unohtaa vastuullisuus. Kotona vietettävän ajan lisääntyessä into sisustaa koti viihtyisämmäksi kasvaa. Kodista halutaan toimiva ja turvallinen, mutta sinne kaivataan myös iloa ja energiaa. Greige eli harmaa ja beige Greige eli harmaan ja beigen sekoitus on turvallinen ja aikaa kestävä pohjaväri, joka toimii hyvin monen muun sävyn kanssa. Greige onkin suosittu väri sisustuksessa. Suosion syynä lienee sen helppo yhdistettävyys, sillä greige sopii yhteen lähes kaiken kanssa. Sisustamiseen voi käyttää entistä enemmän värejä. Helppo tapa tuoda sävyjä arkeen on sisältä lämpimien ja murrettujen sävyjä kotiin, jotta kodikkuus ja tunnelma lisääntyy. Sisustuksen uudistaminen onnistuu...

Lue lisää

Etätyöpiste

Etätyöpiste kannattaa suunnitella huolellisesti. Moni tekee töitä kotona, mutta kunnollinen työpiste saattaa puuttua kokonaan. Töitä tehdään sohvalla löhöten tai epäergonomisesti keittiön pöydän ääressä. Huono työasento pitkällä aikavälillä aiheuttaa turhia niska-hartiaseudun jumeja ja muita kiputiloja. Päätä voi särkeä, mieli on maassa ja sotkuinen huone harmittaa. Inspiroivan työpisteen saa toteutettua yllättävän helposti. Toimivan työpisteen ääressä töihin voi keskittyä rauhassa ja samalla myös tuottavuus paranee. Hieman asiaan perehtymällä parantuneiden työtulosten lisäksi saavutetaan hyvä olo. Työpisteen paras paikka Työpisteeksi sopivaa paikkaa suunnitellessa kannattaa käyttää luovuutta. Ensimmäinen ratkaistava asia onkin työtilan paras sijainti kodissa. Löytyykö kotoa hyödynnettävissä olevaa hukkatilaa? Paras paikka voi olla sopiva nurkka, syvennys, portaiden alle jäävä tila, seinän vierusta tai vaatehuone. Työpistettä ei kannata sijoittaa makuuhuoneeseen, jos suinkin mahdollista. Makuuhuone kannattaa pyhittää...

Lue lisää

Syksyinen sisustus

Syksyinen väriloisto pihalla innostaa päivittämään sisustusta. Kuluneen vuoden aikana yhä useammalle koti on entistä tärkeämpi paikka, ja sisustukseen halutaan panostaa aikaisempaa enemmän.  Ankeuden ei kannata antaa iskeä pimeneviin iltoihin vaan piristävien ideoiden avulla kotiin saa uudenlaista lämpöä ja tunnelmaa. Syysvärit Syksyn sisustusvärit ovat perinteisesti olleet punasävyisiä ja lämpimiä. Vaaleanvihreä yllättää syksyn trendivärikartassa. Kesäiset värit salvia ja minttu raikastavat syksyn väripalettia. Piristävät värit ovat ihanan seesteisiä ja sopivat sisustustekstiilien ja seinien väreiksi. Salviaan ja minttuun voi yhdistää esimerkiksi klassista beigeä, joka sopii skandityyliseen sisustukseen erittäin hyvin. Seinien maalaaminen saattaa vaikuttaa liian työläältä projektilta, jolloin sisutusta voi uudistaa vihreillä esineillä ja tekstiileillä. Luonnonmateriaalit Keittiötrendeissä puiset kaapistot ovat supertrendikkäitä. Vintagekalusteet ovat taas muodissa. Kokovalkoisesta on aika luopua vähitellen. Muutama vuosi sitten 1980-luvunmäntypuiset kaapistot...

Lue lisää

Lukemisen ystäville

Lukeminen on kuulemma vähentynyt. Siitä huolimatta entistä enemmän luettavaa on tarjolla, ja suomalaisetkin kirjailijat tuottavat hyvällä syötöllä uutta luettavaa markkinoille. Uusi sivusto www.kirjahyllyssa.fi tuo näitä kirjoja ja niiden kirjoittajia kaikkien saataville. Sivusto sekä kertoo uutiset uusista ilmestyvistä kirjoista, kuin myös tiedottaa kirjallisuuteen liittyvistä tapahtumista siinä mittakaavassa kun sivustolla niistä kerrotaan. Kuukausittaiset kirjapalkinnot Jotta lukijatkin ja sivuston vierailijat saisivat jotain hyvää sivustolla vierailustaan tai keskusteluihin osallistumisesta sekä Facebook ryhmään liittymisestä, sivusto tarjoilee näitä uutuuskirjoja ilmaiseksi kuukausiarvontojen muodossa. Sivusto avattiin nyt syksyllä 2021 ja ensimmäiset arvonnat ja kirjat jaetaan jo lokakuussa. Jaossa on lokakuussa mm. tämä Sakari Siltalan ja Teemu Keskisarjan ”Kun niin perkeleesti sahaa – Kopran sahasuvun historia”, lisäksi jaoessa on myös uutuuskirja Jari Litmasesta. Miksi sivusto avattiin? Mediassa on jo...

Lue lisää

Lastenhuoneen sisustaminen

Lastenhuoneen sisustamista suunnittelevan kannattaa huomioida kestävyys, käytännöllisyys ja monipuolisuus. Hyvin suunniteltua tilaa on helppo muokata lapsen kasvaessa vauvasta taaperoksi. Aikaa kestävä suunnittelu Lastenhuoneen sisutusta suunniteltaessa on tärkeää tiedostaa se, että pikkulapsiaika menee pian ohi. Pelkkään nykyhetkeen keskittyvä sisustus ei kestä aikaa. Vauvan huoneeseen saatetaan hankkia kalliita pienoiskalusteita, jotka jäävät nopeasti pieniksi. Pastellivärit ja ralliauton mallinen sänky eivät välttämättä ole kovin montaa vuotta käytössä. Lapsen varttuessa hän myös viettää enemmän aikaa omassa huoneessaan, eikä taaperoiän kalusteet ja säilytysratkaisut välttämättä toimi. Neutraalit ja selkeät värivalinnat kestävät hyvin aikaa ja sopivat kaikille. Kannattaa hankkia alusta lähtien käyttöä kestäviä ja toimivia kalusteita. Usein eri kalustesarjoja voi muokata lapsen kasvaessa. Laadukas täysimittainen tai jatkettava sänky voi olla toimiva koko sen ajan, kun lapsi asuu kotona....

Lue lisää

Nuoren huone

Lapsen kasvaessa nuoreksi on aika päivittää huoneen sisustus nuorelle sopivaksi. Prinsessatapetit ja hempeät värit eivät ilahduta yläasteikäisen sisustusmakua ja lapsekkaat tarrat ärsyttävät opiskelijaa. Piirustuspöytä on jäänyt pieneksi eikä aikaisempi sänkykään ole sopiva pituutta kasvaneelle nuorelle. Lastenhuoneen muuttaminen nuorelle mieluisaksi sopeksi onnistuu muutaman muutoksen avulla. Nuori tietää mitä haluaa, mutta vanhemman taustatuki on tärkeää toteutettavissa olevien ratkaisujen löytämiseksi. Huonekalujen koko Yläasteikäinen alkaa olla jo lähellä aikuisen pituutta, joten lapsen mitoituksella olevat huonekalut jäävät pieniksi. Huonekalut valitaan aikuisen mitoituksella. Kirjoituspöytä valitaan siten, että se on riittävän korkea ja työtuoli on tarpeeksi tukeva. Työpisteen valaistukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jotta koulutöitä on miellyttävää tehdä. Kohdevalo voi olla tarpeen hämärässä huoneessa. Sängyltä vaaditaan riittävää pituutta ja myös tukevuutta. Sänky voi olla 80 cm leveä,...

Lue lisää

Joulu vuonna 2021

Joulu merkitsee eri ihmisille eri asioita. Toisilla tulee ensimmäisenä mieleen suku, toisilla jouluisat ruoat ja lahjat, ja osalla saattaa ensimmäisenä tulla mieleen uskontoihin liittyvät asiat. On se asia mikä sitten onkaan, mikä sinulle tulee joulusta mieleen, niin totta on, että joulu ei todellakaan ole kaikille samanarvoinen, tai edes samanlainen. Millainen on sinun joulusi tänä vuonna, ja oletko tehnyt joulusta omanlaisesi, vai vietätkö sen oman perinteesi mukaisesti vain jonkun toisen tuomien tapojen mukaisesti? Monilla joulu sisältää paljon opittua ja kulttuurin tuomia asioita. Osa taasen on opittu elämän varrella, ja kenties osa on tullut puolison tai tämän suvun kautta. Joulu on kokoelma erilaisista tavoista ja asioista, joista jokainen meistä kerää omat, itselleen soveltuvat osat - ja osa jättää koko joulun viettämättä. Jos...

Lue lisää

Syksyiset pihatyöt

Syksyn saapuessa on aika nauttia marjapensaiden ja hedelmäpuiden sadosta sekä syksyn väriloistosta. Syksyllä kannattaa panostaa myös syystöihin, sillä syksyllä luodaan perusta seuraavan kesän vehreydelle. Kasvien syysleikkaukset tulevat usein mieleen, kun puhutaan syksyn puutarhatöistä. Syksyllä luodaan pohja seuraavalle keväälle ja kesälle ja varmistetaan, että kasvit selviävät talvesta. Syysistutukset Syksy on parasta kasvien istutusaikaa, koska maa on syyssateiden takia yleensä jo valmiiksi riittävän kosteaa eikä taimia tarvitse kastella niin paljon kuin keväällä. Lehtipuita ja pensaita voi huoletta istuttaa niin kauan, kun maa on sula. Routaiseen maahan istuttamista ei suositella, sillä silloin kasvin juuret voivat paleltua. Perennat ja havukasvit kannattaa istuttaa viimeistään syyskuussa, jotta kasvi ehtii juurtua kunnolla. Istutuksen yhteydessä on tärkeää muistaa lannoittaa istutettu taimi. Syksyllä voi uudistaa kukkapenkkejä ja kasveja. Kesän...

Lue lisää