Syksyn saapuessa on aika nauttia marjapensaiden ja hedelmäpuiden sadosta sekä syksyn väriloistosta. Syksyllä kannattaa panostaa myös syystöihin, sillä syksyllä luodaan perusta seuraavan kesän vehreydelle. Kasvien syysleikkaukset tulevat usein mieleen, kun puhutaan syksyn puutarhatöistä. Syksyllä luodaan pohja seuraavalle keväälle ja kesälle ja varmistetaan, että kasvit selviävät talvesta.
Syysistutukset
Syksy on parasta kasvien istutusaikaa, koska maa on syyssateiden takia yleensä jo valmiiksi riittävän kosteaa eikä taimia tarvitse kastella niin paljon kuin keväällä. Lehtipuita ja pensaita voi huoletta istuttaa niin kauan, kun maa on sula. Routaiseen maahan istuttamista ei suositella, sillä silloin kasvin juuret voivat paleltua. Perennat ja havukasvit kannattaa istuttaa viimeistään syyskuussa, jotta kasvi ehtii juurtua kunnolla. Istutuksen yhteydessä on tärkeää muistaa lannoittaa istutettu taimi. Syksyllä voi uudistaa kukkapenkkejä ja kasveja. Kesän aikana tarkkailemalla ja suunnittelemalla voi miettiä tarvittavat parannukset, jotka voi toteuttaa syksyn istutusten avulla. Syksyllä jaetaan keväällä ja alkukesällä kukkivat perennat eli monivuotiset kasvit. Sipulikukkien istutusaika on syksyllä.
Nurmikon syyshuolto
Pihanurmikko tarkistetaan syksyllä ennen lehtien putoamista. Nurmikon talvenkestävyys paranee, kun nurmikko ilmastoidaan painelemalla siihen reikiä talikolla. Nurmikko voidaan ilmastoida myös naulakengillä, jotka rakennetaan laudanpätkän ja naulojen avulla. Nurmikon syyslannoitus levitetään hyvissä ajoin ennen kasvukauden loppumista. Nurmikko kannattaa leikata juuri ennen talventuloa normaalia lyhyemmäksi. Nurmikko kannattaa myös haravoida, jotta talvituhosienille jää vähemmän kasvualustaa. Talvituhosienet nimittäin viihtyvät kuolleessa kasviaineksessa. Uutta nurmikkoa voi perustaa myös myöhään syksyllä, kunhan käyttää siirtonurmea. Syksyn haravointitöihin kuuluu helposti tunteja, mutta se kannattaa ottaa terveellisenä hyötyliikuntana. Samalla voi kuunnella vaikkapa rentouttavaa musiikkia. Lihakset saavat treeniä ja usein lihaskipujen kautta löytyy lihasryhmiä, joita ei normaalisti tule käytettyä. Haravointijäte kannattaa kompostoida myöhempää käyttöä varten. Kompostiin ei laiteta muumiotautisia omenoita tai marjapensaiden tautisia lehtiä. Ne hävitetään hautaamalla tai polttamalla.
Lannoitus
Oikea aika syyslannoituksen tekemiseen on loppukesällä, kun kasveilla on vielä vihreät lehdet. Syyslannoite ei sisällä typpeä, joten se vahvistaa kasvien kasvua ennen talvea. Lannoituksen oikea ajankohta on tärkeä, koska kasvin mentyä lepotilaan lannoituksesta ei ole hyötyä. Syyslannoitus lisää marja- ja hedelmäkasvien kukka-aihioiden muodostumista, joten lannoituksen tuloksista pääsee nauttimaan seuraavana kesänä. Syyslannoitus on helppoa, sillä samaa ravinnetta voi käyttää kaikille puutarhassa oleville kasveille. Marjapensaat ja hedelmäpuut hyötyvät syyslannoituksesta eniten mutta myös nurmikko ja monivuotiset koristekasvit kannattaa lannoittaa. Perennat ja pienet pensaat lannoitetaan sirottelemalla lannoite kasvin juurille. Tasainen levitys on tärkeää, jotta kasville ei synny vaurioita. Nurmikolle voi syntyä laikkuja epätasaisen lannoituksen vuoksi. Isojen pensaiden ja puiden juuristoalueelle tehdään noin 20 cm syviä reikiä rautakangella. Lannoite kaadetaan reikiin, ja sen jälkeen reiät peitetään mullalla.
Kasveja sisälle ja uusien istuttaminen
Ulkona kesän viettäneet huonekasvit tuodaan takaisin sisälle syksyllä. Ruukkupuutarhasta sisälle tuotujen kasvien tilalle voi istuttaa kylmää kestäviä lajikkeita, kuten kellokanervia, koristekaaleja, syklaameja ja havuja. Hallanarkojen kasvien rungot suojataan harsoilla ennen pakkaskautta. Talvehtivien kesäkukkien juurakot nostetaan pimeään varastoon talvehtimaan. Talvilepoa kaipaavat esimerkiksi daaliat ja gladiolukset. Syksyllä voi istuttaa perennoja ja kukkasipuleita. Kasvimaahan voi kylvää uutta myös syksyllä. Porkkanat ja tillit voi kylvää syksyllä. Syysistutuksissa kasvualustaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Savisen maan sekaan lisätään hiekkaa tuomaan kuohkeutta. Maa kannattaa möyhentää istutettavaa aluetta laajemmalta alueelta, jotta juuristolle jää riittävästi tilaa kasvaa. Panostamalla kasvupaikkaan myös syyslannoitteella, kasvi saa kunnon alun heti kun lumet sulavat. Sadonkorjuun yhteydessä kitketään myös rikkaruohot. Ahkeran työskentelyn jälkeen voi palkita itsensä vaikkapa suklaamuffineilla.