Kotiinkuljetuksen vaivattomuus on valloittanut kuluttajat. Hankkijan verkkokauppa houkuttelee myös kasvienvalintaoppaalla ja vahvasti kotimaisella tarjonnalla.
Taas se on täällä.
Kesä kutsuu ulos, puutarhaan ja parvekkeelle, upottamaan sormet multaan ja suunnittelemaan uusia istutuksia.
Mutta miten valita, kun tarjolla on valtavasti erilaisia koriste- ja hyötykasveja?
Hankkijan vastaus on kasvienvalintaopas, joka auttaa etsimään sopivan kasvin.
– Jos esimerkiksi haluat kukkivan koristepensaan, voit valita ensin vaikka kukkien värin. Seuraavaksi voit valita pensaan korkeuden ja sen, tuleeko kasvi aurinkoiseen vai varjoiseen paikkaan. Sitten saat ehdotuksia sinulle sopivista kasveista, kertoo Hankkijan puutarhakaupan osastopäällikkö Outi Jokinen.
Kasvin voi tilata verkkokaupasta kätevästi kotiin toimitettuna yhdessä multien ja lannoitteiden kanssa tai valita toimitustavaksi noudon lähimmästä Hankkijan myymälästä. Tällöin toimitus on veloitukseton alle 55 kg:n toimituksille.
Kattava verkkokauppa
Yhä useampi kotipuutarhuri valitsee nyt verkkokaupan.
Kotiinkuljetus on helppo tapa ostaa pihaan ja puutarhaan liittyviä tarvikkeita, ja verkkokaupan valikoima laajenee jatkuvasti.
Mullan, lannoitteet, työkalut, tarvikkeet ja jopa perennat ja taimet saa tilattua verkosta.
– Kesäkukat ovat tuoteryhmä, jota toistaiseksi ei saa verkkokaupasta. Ne säilyvät myymälässä parhaimmillaan, ja lisäksi myymälät pystyvät tarjoamaan paikallisten pienviljelijöiden tuotantoa.
Hankkijan verkkokauppa palvelee puutarhatuotteiden tarjontansa lisäksi myös harraste- ja lemmikkieläintuotteiden ostajia, erityisesti koira- ja hevostuotteiden kattavalla valikoimalla. Hankkijalta löytyy myös laaja valikoima tuotteita hevosille ja ratsastajille, koirille ja lemmikeille, metsästäjille sekä rautakaupan koneet ja tarvikkeet.
Itse kasvatetun tenho
Parin viime vuoden hyötykasvitrendin odotetaan jatkuvan myös tänä kesänä. Etenkin peruna, porkkana, salaatit, kurkut ja tomaatit sekä maustekasvit ovat suosittuja kotiviljelmillä.
– Moni kokeilee nyt esimerkiksi perunan kasvattamista pieneenkin tilaan mahtuvassa lavakauluksessa. Itse kasvattaminen ja sadon korjaaminen viehättävät nyt.
Varmat lajikkeet myyvät, mutta tosiharrastaja kaipaa joka vuosi myös jotain uutta. Tänä vuonna heitä hemmotellaan muun muassa uudella makealla ruukkuun sopivalla Yummy-vadelmalajikkeella, makeasinikuusamalla eli hunajamarjalla sekä kiinanlaikkuköynnöksellä eli minikiivillä.
– Oma uutuutemme on Hankkijan herkku, joka on vihreä ja herkullisen makea karviaislajike. Suosimme kotimaisia taimia ja perennoja, jotka kestävät suomalaisissa olosuhteissa.
Teksti: Nadia Paavola
Hankkija
Hankkija Oy on Suomen johtava maatalouskaupan toimija, mutta palvelee myös kuluttaja-asiakkaita 62 myymälässä sekä monipuolisessa verkkokaupassa.