Aikuisten vapaa-aika ja vuosi 2023

Yli puolet suomalaisista aikuisista pelaa jo jotain digitaalista peliä. Pelaaminen on ollut muutostilassa jo noin 40 vuotta. Sinä aikana pelaamiselle on tullut lisää pelikohteita ja uusia pelitrendejä on syntynyt, ja jo poistunutkin, mutta vedonlyönti jatkaa vahvana, kehittyen edelleen. Nyt suurin muutos liittyy nimenomaan siihen, että vedonlyöjä voi pelata kohteita netissä, tai jopa mobiilisti ja pelisivustoja on paljon tarjolla. Se myös mahdollistaa ammattimaisemmin pelaavalla pelaajalle kertoimien metsästyksen, mutta harrastepelaajalle mahdottoman ison pelivalikoiman, vaikka jokaiselle päivälle – ja lajien kirjo kasvaa vuosi vuodelta. Oletko esimerkiksi testannu ahvenanmaalaisen PAF nettikasinon?

Muuttunut arki

Tästä teknologian, digitalisaation ja mobiilitekniikan kehittymisestä on seurannut isoja muutoksia aikuisten arkeen. Nyt meillä on useimmiten se älypuhelin käsissämme ollessamme lounaalla, töissä kahvitauolla, kotona sohvalla ja työmatkoilla – me teemme paljon erilaisia asioita älypuhelimellamme, ja pelaaminen on yksi niistä – onhan mobiilipelit saatavilla joka paikassa, ja uusia pelejä on ladattavaksi koko ajan – aikuisille on tarjolla tuhansia erilaisia mobiilipelejä.

Suosituimmat mobiilipelit ovat helppoja online pelejä, jotka tarjoavat sekä sitä viihdettä että hauskoja hetkiä arkeen. Ne voivat olla myös jännittäviä, varsinkin jos ne pelit ovat kasinopelejä – mutta suurin osa vapaa-ajan peleistä on kaikkea muuta kuin kasinopelejä, ne ovat autopelejä, urheilupelejä, sotapelejä, taktiikkapelejä yms. Peleissä yhdistyy kuitenkin nykyään muutama perusasia: ne ovat nopeasti saatavilla, helposti pelattavissa, ja voit pelata niitä missä ja koska tahansa.

Mobiilipelaaminen rantautui Eurooppaan

Mobiilipelaaminen lähti varsinaisesti isossa mittakaavassa liikkeelle Aasiasta ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että oli edullisempaa pelata mobiilisti, tai yleensäkin käyttää sovelluksia, kuin että olisi hankkinut kotiin kiinteän yhteyden nettiin. Tämä miljoonia koskenut tilanne aiheutti sen, että aasialaiset isot ohjelmistotalot alkoivat koodata sovelluksia ensisijaisesti mobiilikäyttäjille, niin arjen sovelluksia kuin pelisovelluksia. Samalla nämä Aasian jättiyritykset alkoivat ostella myös eurooppalaisia yrityksiä, kuten isolla rahalla Suomesta ostettu Supercell. Supercell teki 1,394 miljardin euron liikevaihdolla 517 miljoonan euron käyttökatteen vuonna 2019.

Mobiilipelaaminen ja korttipelit

2010-luvulla nettikasinot olivat pienoisessa ongelmassa: uudet pelit eivät luoneet niin suurta kiinnostusta kuin odotettiin, ja vaikka markkinoille tuli isoja jackpot pelejä, joista pelaaja pystyi voittamaan miljoonia euroja, nettikasinot olivat ongelmassa – jotain piti keksiä. Onneksi vastaus tuli tälläkin kertaa tekniikasta, nimittäin mobiilipelaaminen alkoi levitä maailmalla, ja myös nettikasinot alkoivat rakentaa omia mobiilikasinoita ja pelejä mobiiliin. Pari vuotta siinä mentiinkin tekemällä sekä tavallisille nettikasinoille palveluita ja pelejä, ja toisia pelejä mobiiliin, kunnes päästiin nykyiselle teknologian tasolle, missä pelit ja kasinot ovat saman tien pelattavissa sekä netissä että mobiilissa – eroa ei varsinaisesti enää ole.
Nämä vuodet olivat korttipeleille tasaantumisen aikaa ja markkinoilla ei hirveästi uudistuksia tapahtunut. Totta kai pokerista, blackjackista ja baccaratista tuli erilaisia versioita, mutta tuntui, että kasinopeliala tarvitsi jotain aivan uutta.

Livekasino ja korttipelien uusi tuleminen

Se uusi tarvittava muutos tuli suoratoistotekniikan kautta. Suoratoisto tuli ensin tv-ohjelmiin, sarjoihin ja elokuviin. Se tarkoitti käyttäjille vapautta katsoa televisiota juuri silloin kun itse halusi, eikä enää oltu erilaisten aikataulujen orjia. Mutta kasinoalalle suoratoisto tarkoitti aivan uusia mahdollisuuksia kun pelikehittäjät huomasivat suoratoiston mahdollistavat kasinopelien pelaamisen suoratoiston välityksellä. Alkoi uusi livepelaamisen aikakausi, jossa kuka tahansa rahapelaamisen ystävä pystyi koska tahansa parilla klikkauksella kotitietokoneella, tabletilla tai omalla älypuhelimella klikata itsensä ”istumaan” rulettipöydän tai pokeripöydän äärelle, pelaamaan noppapelejä, onnenpyörää tai jotain muuta uutta livekasinpeliä, joita alkoi nopeasti tulla useamman pelikehittäjän pelistudioilta. Pelit toteutetaan joko oikealta kasinolta tai pelistudiolta livelähetyksinä, joihin pelaajat voivat liittyä – ja panostaminen tulee teknisenä toteutuksena siihen päälle – kasinopelaaminen saavutti uuden tason, ja samalla voidaan sanoa, että nämä livekasinopelit myös pelastivat koko kasinolan tuoden aivan uudenlaisen pelimaailman pelaajille koettavaksi.